SELÄNPÄÄ
Selänpää sijaitsee Kouvolan keskustasta n. 30 km pohjoiseen päin, Valkeala kirkonkylältä matkaa tulee n. 15 km. Selänpää jakautuu Suur-Selänpääksi ja Vähä-Selänpääksi. Suur-Selänpää käsittää keskikylän ja Pokinkylän alueen. Vähä-Selänpäähän kuuluvat Hasula, Nuuttila, Pukkila, Tolska ja osa Verlaa. Selänpää on luonnoltaan ja maisemaltaan rikasta aluetta.
Pieni Salpausselkä katkeaa Selänpään kohdalla, jatkuen kylän läpi pieninä harjanteina luoden maisemaan vaihtelua. Harjanteet erottavat viljavan eteläosan pohjoisen järvi-ja metsärikkaasta osasta. Selänpään alueella on useita vesistöjä: etelä-ja länsiosaa rajaavat Torasjoki ja Lintu- Kymi, jossa sijaitsee Puolakankosken virtakalastusalue. Pohjoisosaa rajoittavat Vuohijärvi, Suolajärvi ja Siikajärvi. Savonrata halkoo kylää etelä-pohjoissuunnassa, mutta junat eivät enää pysähdy ennen niin vilkkaalla Selänpään asemalla.
Selänpäässä asuu vakituisesti n. 500 henkilöä. Talouksia on n. 180, joissa on runsaasti lapsia ja nuorisoa. Kesäasukkaat tuovat kesäisin vilskettä elinvoimaiseen ja vireään kyläämme. Kylä on myös haluttua asuinaluetta, myynnissä olevat tontit ja talot menevät nopeasti kaupaksi, joten väestön määrä Selänpäässä on kasvanut vuosittain.
